Maalasin hevosten anatomiaa vähän tarkemmaksi ja samalla maalailin yksityiskohtia: kilpiä, vöitä jne. Maalasin nyt myös kahdelle ratsastajalle valokehät pään ympärille. Ehkä se vain sopii näiden töiden tyyliin.
Aion nyt vain levittää kerroksia ja hio yksityiskohtia jotta saan maalauksen valmiiksi.Kieltämättä en ole kovinkaan tyytyväinen opinnäytetyöhöni. Ehkä mielessäni ollut idea oli liian haastava toteutettavaksi tässä vaiheessa omaa osaamistani. Muuten työ on kyllä hioutunut paremman näköiseksi kuin mitä se oli alussa. Silti siinä on häiritseviä vikoja mm. ihmisten anatomiassa. Kaikkien raajojen ym. pitäisi olla oikean kokoisia ja suurin piirtein oikeilla paikoillaan, mutta jotenkin pienten, ei-ihmisten kokoisten hahmojen maalaaminen taustalle tai eteen ei ole onnistunut niin hyvin kuin toivoin. Tasan samoissa asennoissa olevien ihmisten käyttäminen, esim. kuvien kautta on vaikea löytää. Voi olla että kokeilen sitä silti. Etsin mallin asennoille ja korjaan kaikki viat mitä maalaamissani hahmoissa on.
Jää nähtäväksi auttaako tuo sitten maalauksen paranemiseen.
Toin tänään koululle kolme kotonani ollutta maalausta. "Valon kantaja" oli maalauksista keskeneräisin sillä maali ei ollut levittäytynyt niin tasaisesti kuin mitä maalatessani oletin. Maali oli epätasainen, joten nyt kun levitin siihen välivernissan, uskon maalin tarttuvan vähän paremmin tai ainakaan alla oleva kerros ei kärsi uusista kerroksista. Voihan se olla, ettei kyseinen maalaus ollut täysin kuiva ennen kuin olin jatkanut sitä. Ei siinä kuitenkaan ole paljoa työstettävää jäljellä.
"Pyhä nainen"-maalaus sai ehdotuksia jalkaterien muokaamisesta siten, että jalat näyttäisivät seisovan tasaisesti veden pinnalla, eikä hahmo näyttäisi seisovan varpaillaan veden pinnalla. Mikä toisaalta ei ole niin iso "virhe", sillä minulle se on aivan sama seisooko hahmo vai onko tämä varpaillaan. Voi olla että korjaan maalausta. Tässä vaiheessa vain tuntuu siltä että energia loppuu kaikkien töiden kohdalta, ja yritän vain korjata kaikkein välttämättömimmät. Itsepä kärsin sitten omista virheistäni. Myös jalkapohjien alla olevan vedenheijastuksen voisi maalata vähän tarkemmaksi, niin että varpaat heijastuisivat ainakin osittain vedenpinnassa.
"Sarvipää"-maalauksen mustan kankaan pienet roiskeet yms. pikkuvirheet jää vielä korjattavaksi. Muuten kyseinen työ taitaa olla aika lailla valmis.
Laitan kuvat tästä vaiheesta tänne vaikka huomenna, tiistaina.
Ruskean hevosen asento on muuttunut kun lyhensin mustan hevosen jalkojen pituutta. Sama täytyy tehdä ruskealle hevosellekin.
Parvella on vaikea ottaa valokuvia töistä ilman, että märkä tai muuten vähän kiiltävä öljyväripinta ei heijastaisi lampun valoa kuten tuossa kuvassa näkyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti