keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Opinnäytetyö osa 7:


Työn tekeminen on ollut todella hidasta sairaalamaalauksenkin takia. Toivon että seuraavassa jaksossa ei olisi enää niin paljon muita kursseja sotkemassa keskittymistä. Juuri kun pääsee maalaamisen vauhtiin, se loppuu heti kun tulee jotain muuta pakollista hommaa eteen. Tuntuu siltä että opinnäytetyön kirjoittaminen tahtoo viedä lukujärjestyksen kannalta aivan liian ison osan. On vaikea kirjoittaa ylös yhtään mitään, jos ei edes pääse tekemään maalauksia kunnolla. Tosin reiluuden nimissä minulla on jo torstaisin metalligrafiikkaa, joka osaltaan sotkeaa kuviota entisestään, kun en torstaisin jaksa kävellä koululle, jotta joutuisin kävelemään sieltä vielä takaisin kotiini ennen grafiikantunteja, ja kotoa tunneille ja tunneilta takaisin kotiin. Mutta jos kaikki tietojenkäsittelyt, äikkä 4:sen opinnäytetyöraportin luennot ja kuvankäsittelytunnit jätettäisiin vähemmälle, niin tässä pääsisi ehkä vähän paremmin vauhtiin. Myös voisin valittaa tietojenkäsittely-kurssista, johon on suunniteltu koe vain sitä varten, että osaisimme tehdä sisällysluettelon kirjalliseen raporttiin. En ymmärrä mikä idea ylimääräisen kokeen teettämisessä on. Sekin aika olisi voinut keskittää itse raportin kirjoittamiseen. Tietty liian myöhäistä tässä on enää valittaa asioista, mutta siltikään en saa oikein mitään nyt aikaiseksi, kun ei aika ja energia riitä kaikkeen.

Tässä on nyt kuitenkin raporttia tämän hetkisestä tilanteesta, vaikkei se ole muuttunut oikein mihinkään sitten viime kerran. Mielestäni mustan hevosen asento on nyt hieman parempi kun muutin etujalkojen asentoa. Ruskean hevosen asento on yhä outo, enkä tiedä miten sen korjaisin. Muuten luultavasti annan värimaailman olla se, mikä se on. Taivaalle auringon tilalle tulleen kuun väriä täytyy tietysti muuttaa. Ja hevosten väritys kuten monet yksityiskohdat ovat keskeneräisiä.

Tein tökerön paint-kuvamuokkauksen nähdäkseni miten tietyt muokkaukset toimisivat valmiissa työssä. Tässä kuva maalauksesta sen jälkeen kun siihen on lisätty keihäät:


Tämä antaa ainakin itselleni vähän paremman kuvan siitä miten työ on etenemässä. Ehkä vesiväri-suunnitelmieni vastaisesti tämän työn taustalla olevat sotilaat ovat liian kaukana, joten keihäätkin jäävät turhan lyhyeksi taustalle - toisin kuin alunperin suunnittelin ja halusin. Mutta aion kuitenkin antaa työn olla noin, ellei se suuresti ala häiritsemään.

Koska ihmishahmot eivät ole kovinkaan realistisen näköisiä, voisin vain jatkaa epärealistisella linjalla ja tehdä kahdelle päähahmolle "sädekehät" pään ylle:




 Muista töistä:

"Valon kantaja"- maalaus ja "Pyhä nainen" tarvitsevat välivernissauksen. Ainakin "valon kantaja"-maalaus tarvitsee sen. Jotenkin vaalean pinnan maalaaminen ei ole tuossa maalauksessa onnistunut, ja uskoisin että välivernissauksen jälkeen saisin levitettyä Apollon iholle kerroksen, joka pysyisi tasaisena. "Pyhä nainen"-maalaus on ihan kelvollisen näköinen, ja kenties täysin valmiskin.
"Sarvipää"-maalaus ehkä jää sellaiseksi kuin se aiemmassa kuvassa on. Muutamia todella pieniä korjauksia aion tehdä, mutta en tiedä teenkö mitään muuta siihen kuitenkaan.

"Gorgonsilmäinen jumalatar", eli Athena-maalaus tarvitsisi ainakin pöllön siipien viimeistelyn. Myöskin toinen Athenan kämmenistä on aiheuttanut vaikeuksia, ja voi olla että sitäkin pitäisi vielä säätää. Muuten taidan antaa sen työn jo olla. Ainoa ongelma tässä on ollut se, etten ole muilta hommilta ehtinyt keskittyä siihen tarpeeksi. Jotenkin toivoisin että ensijaksossa se onnistuisi paremmin.

Artemis-maalausta en ole jatkanut melkein ollenkaan. Osasyynä on ollut keskittymisvaikeudet mutta myös jokin maalauksessa lähti jälleen häiritsemään minua. Kyseessä voi olla Artemiksen alla olevien kankaiden väritys. Joku kullankeltainen sinisten joukossa olisi ehkä ollut vielä hyvä idea. Mutta en myöskään ole varma teenkö niihin jotain kuvioita, sillä ainakin ajattelin tehdä tyynyihin jotakin. Tärkeintä olisi nyt vain jaksaa jatkaa työn maalausta.
Todennäköisesti Artemis-maalauksen valmistuminen venähtää joulukuulle. Mutta yritän saada muut loppuviimeistelyä vailla olevat työt tuotua koululle ennen joulukuuta, niin että ennen lomia saisin ne kaikki valmiiksi opinnäytetyötä ja Artemis-maalausta lukuunottamatta.

Ja jos tässä ehdin, niin aloitan maalaamaan jotakin toista työtä, josta olen tehnyt yhden tökerön vesiväri-luonnoksen:


Värimaailma ei tule tosin olemaan ihan tuollainen. Kokeilen kenties taas sekoittaa gessoon mustaa tai vähän tumman vihertävää sävyä, jolla maalaan pohjan. Sieltä sitten vaaleammilla sävyillä (mm. vaaleat ruskeat) toisin esiin naishahmoa (jonka asennosta en ole vielä täysin varma) ja käärmeitä. Eli työ on samaa antiikki-teemaa, ja maalaukseen tulee Medusa. En tiedä ehtisikö tämä työ näyttelyyn, jos tämä sinne tulee, mutta onpahan varasuunnitelma mikäli opinnäytetyö valmistuukin esim. joulu-tammikuun aikana.


Ahjosta ei ole vieläkään kuulunut mitään, mikä kieltämättä alkaa jo huolestuttaa. Siellä oli kuitenkin 4.11 valittu ensi vuoden näyttelytilan saajat, joten en tiedä miksi tässä kestää näin kauan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti