Maalaus on jo pitkällä, vaikka siinä on vielä maalattavaa.
Korjailin yhtä sotilasta, jotta tämä näyttäisi oikean kokoiselta muihin verrattuna, mutta korjailu jäi kesken.
Muutan punaisen auringon kuuksi, sillä jos taivaalla oleva pallo olisi aurinko, sen täytyisi värjätä kaikki punaisen sävyiseksi. Sen sijaan annan auringon jäädä jonnekin toiseen ilmansuuntaan ja maalaan siitä punaisesta pallosta punertavan/valkoisen/kellertävän kuutamon.
Muokkasin taivasta taas lisää, ja nyt se näyttää vielä paremmalta kuin aikaisemmin. Saman kaltaiseksi se kuitenkin jää kuten edellisistä kuvista näkee.
Hevosten takajalkoja en ole vieläkään muokannut mitenkään. Kaikissa kuvissa hevosen takajalat näyttävät erilaisilta joten en enää tiedä miten niitä muokkaisin jotta saisin ne näyttämään paremmilta. Jatkan siksi muiden kohtien maalausta. Etenkin sotilaiden maalausta.
Laitan kuvan maalauksesta tänne heti kun ehdin.
Tässä alkaa tuntua siltä, että terveydelliset ongelmat häiritsevät maalauksen valmistumista. Olen ollut erityisen väsynyt koko syksyn, niin että se häiritsee kaikkien maalausten maalausta ja valmistumista, joten yritän nyt terveydenhoitajan kautta selvittää onko vaivana kilpirauhasenvajaatoiminta vai mikä, ja miten saisin energiani takaisin. Sitä ennen on minulla on vaikeuksia keskittyä mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti