Sain Ahjosta sähköpostitse varmistuksen sille, että saamme Sysi-salin ja Hiili-tilan käyttöön 15.4-7.5.2012.
Vielä tietysti haluan nähdä postiin saapuvan varmistuksen ennen kuin olen täysin varma siitä, että kyseisen sähköposti-viestin sanat "teidän koko porukalle" myös tarkoittavat koko tätä porukkaa, joka Ahjoon haki.
Mutta nyt on neuvoteltukin Ahjoon aikovien kanssa siitä, miten aiomme mahtua sinne, ja toistaiseksi näyttäisi siltä, että kaikki sinne mahtuvat. Jokainen maalari saa suurin piirtein yhden seinän käyttöönsä. Ja Noora sekä ehkä Anne ottavat Hiili-salin käyttöön. Absu ja Johanna, joilla on vesiväri-töitä, aikovat käyttää sermejä ja pystyttää omat työnsä suurin piirtein keskellä Sysi-salia, kun taas Lauri, jolla oli paljon pieniä veistoksia tulossa, aikoo käyttää myös osansa salin keskiöstä.
Seuraava vaihe olisi varmistaa se, että me tosiaan mahdumme sinne kaikki. Itse haluaisin kaikki työni sinne näytille, enkä haluaisi että kukaan muukaan joutuisi karsimaan. Joten mielestäni siltä lähtökohdalta on asiaa lähdettävä suunnittelemaan, että kaikki halutut työt pääsevät esille. Toki salista voi tulla hieman täyteen ahdettu, mutta niin käy kun kahdeksalle ihmisille, joilla on isokokoisia töitä tai paljon töitä, annetaan rajatut tilat käyttöön. En oikein vieläkään ymmärrä tuota päätöstä, mutta tärkeintä olisi saada nyt kaikki sinne mukaan kaikkine töineen.
Joten nyt aikeena olisi pyytää lainaan audiovisuaalisille myytyä Ahjo-pienoismallia, johon jokainen tekee omat "taulunsa" ja "veistoksensa" ja asettelevat ne sitten sinne. Tällä tavalla selvitämme että mahtuvathan kaikki saliin.
Itse tein tässä ajankuluksi surkean kuvamanipulaation yhdestä Ahjon seinästä, johon testasin että miten maalaukseni sinne mahtuisivat. Kieltämättä tila käy aika ahtaaksi, joten olisi hyvä jos saisin vielä n. puolikkaan seinän siihen lisäksi.
"Gorgonsilmäinen jumalar"-triptyykkimaalaus on liian iso jotta sen voisi laittaa ylemmäs. Tällä hetkellä tuo kokeilemani asettelu on aika karmivan näköinen, ja kaksi pientä maalausta eivät mahdu mukaan.
Ne mahtuisivat tuonne. Mutta voisi olla parempi käyttää vähän enemmän tilaa, jottei näin suuria maalauksia tarvitsisi asetella toistensa päälle.
Kuitenkin sain suosituksia asetella työt noin, kuten ne tuossa ylhäällä ovat, että tuo voi olla se, miten ne työt Ahjoon tulevat.
Sen tiedän että Kristiinalla on kolme isokokoista maalausta, joten hän pyysi n. puoli seinää sitä varten. Terolla maalauksia on useampia, joten täytyy vielä neuvotella miten tässä käy. Myöskään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä sermien käyttämistä tai sitä, että Annen maalaus mahtuisi Nooran kanssa Hiili-tilaan. Asiaa täytyy vielä suunnitella.
Jos saan käyttööni vähän enemmän seinätilaa, voisin asetella työt esim. näin:
Ja viereiselle seinälle:
Mutta se nyt riippuu etenkin Kristiinan ja Teron maalauksista ja niiden määrästä sekä koosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti