Tein molemmat nopeasti ja tarkoituksena oli vain selvittää asentoja, sommitelmaa yms., joten aloitan nyt tekemään edustavamman näköistä luonnosta siitä varsinaisesta työstä. Kuten näistä kahdesta pikaluonnoksesta näkee, ne ovat melko epäselviä ja epäedustavan näköisiä. Ne ovat kuitenkin ne joiden hyvät puolet yhdistämällä (ts. sommitelman parhaimmat osat yhdistämällä) teen sitä virallista, lopullista, edustavampaa luonnosta.
Toinen näistä on piirretty mustekynällä kun kotoani en lyijykyniä tai tusseja löytänyt.
Ja toinen on maalattu peiteväreillä ja toinen akvarelliväreillä.
Luonnos 1.
Luonnos 2.
Pidän luonnos 2:sen hevosten asennoista, joten aion tehdä ne suurin piirtein samanlaisiksi viralliseen työhön. Samoin kaksi etualan sotilasta ja ehkä vasemman kulman sotilaat ja hevosmies jäävät sellaisiksi kuin ne ovat. Selvittämättä on vielä kaikki taustatieto mm. sotilaiden panssareista, keihäistä, kilvistä yms. Se on varmaan yksi aikaa vievin osa suunnitteluvaiheessa.
Lopullinen työ tulee olemaan aavikon värinen, eli jonkinlainen kullankeltainen ja okran sävyinen tausta. Ja aikeenani oli lisätä sinne tänne vähän tummempia sävyjä; sienna, mustan ruskeaa sekä muutamia eri värisiä osia, kuten vaatteet ja viitat voisivat olla mm. vihreitä, punaisia ja sinisiä. Pitäisi vielä selvittää tietenkin, että oliko kreikkalaisilla ja troijalaisilla tietyn väriset vaatteet jotka erottivat nämä kaksi armeijaa toisistaan, mutta uskoisin että muutamien eri väristen osien tekeminen tulee kuitenkin tapahtumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti