sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Keskeneräisiä töitä 3:
Apollo-maalauksen ihoa on työstetty vähän lisää, ja pidensin toista reittä hieman enemmän, sillä se näyttää jääneen hieman lyhyemmäksi. Maalasin korppiakin hieman enemmän, samoin taustaa. Vatsan alue, sininen kangas ja osa taustasta on vielä työn alla, samoin muutamat pienemmät yksityiskohdat ovat vielä kesken.
Artemis-maalaus on ehkä jo noin 70% valmis. Artemiksen ihoa pitää vielä työstää, verhoja ja tyynyjä sekä hioa taivaalla olevaa kuuta. Samoin Artemiksen kasvoja, sillä nenä ja silmät sekä korva ovat hieman huonosti sijoitellut.
Hera-maalaus voisi olla melkein valmis (työstin hieman ihoa ja taustaa), mutten tiedä jättäisinkö sen noin vai pitäisikö jotakin muuttaa. Jokin tuossa maalauksessa häiritsee, enkä tiedä mikä.
*
Mietin tässä että jos laittaisin miesmalli-maalauksenkin tähän näyttelykokonaisuuteen mukaan. Sillä alle metrin kokoinen maalaus on kokenut pienoisen muodonmuutoksen omalla vapaa-ajallani, ja se on nyt osittain mukana tätä minun antiikin mytologia-teemaa:
Olen ainakin kutsunut maalausta "Pan"-nimellä (Pan: "oli kreikkalaisessa mytologiassa arkadialainen metsän, laidunten, paimenten, karjan ja hedelmällisyyden jumala. Yleensä hänet on kuvattu pukinsarviseksi ja -kavioiseksi."). Maalaus on tosin hieman kesken. Aikeenani oli tehdä punottu kori jossa on vihreitä omenoita sekä muuttaa hieman noiden miehen pään päällä olevien pukinsarvien väritystä, jotta ne erottaisi paremmin taustasta. Samoin miehen jalat taisivat olla hieman keskeneräisen näköiset. Mietin tämän työn mukaan ottamista nyt, kun osa muista luokkalaisistanikin aikoi ottaa vanhoja töitään mukaan, ja tämä maalaus on aika mukavan kokoinen ja melko hyvin maalattu. Maalauksen värimaailma on vaan hieman erilainen muihin maalauksiin verrattuna. Sama vihreä sävy on tässäkin mukana, kuten alastomuus aivan kuten yllä olevissa töissäkin, mutta muuten värit eivät ole samalla tavalla kirkkaita kuten useimmissa näistä töistä. Ei se ehkä ole mikään ongelma. Jos tässä ei mitään esteitä ilmene, niin mielellään ottaisin tämänkin työn näyttelyyn mukaan.
Olen myöskin tässä taas miettinyt tuota näyttelyn järjestämistä. Koska kolmella ihmisellä (siis minut mukaan luettuna) on kolme pientä salia käytössään, niin periaatteessa voisi ehkä erotella näitä näyttelyitä toisistaan ainakin antamalla jokaiselle näyttelylle oman nimen, vaikkakin niitä kaikkia voisi mainostaa samassa, esim. samalla julisteella. Tällä tavoin jokaisen työt olisivat pieni kokonaisuus, mutta yleisön käyminen olisi ehkä todennäköisempää jos näyttelyitä mainostaisi yhdessä. Ainakin itseäni hieman laiskana näyttelyissä kävijänä kiinnostaa aina ensimmäisenä isomman porukan kootut näyttelyt, ja uskallan olettaa että monia kiireisiä taidenäyttelyiden kävijöitä kiinnostaisi käydä mieluummin katsomassa isompia kokonaisuuksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti