sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Keskeneräisiä töitä 4:

"Apollo"-maalaus on jo melkein valmis. Vielä pitää hioa varjoja, sormia sekä korpin siipiä ym. pieniä yksityiskohtia.

Muutin "Hera":n asentoa, koska jokin maalauksessa häiritsi, mutta uusi asento näyttää paljon paremmalta. Myöskin muutin Heran kasvoja ja hioin maalauksen taustaa. Olisi pitänyt luonnostella sitä enemmän ennen sen maalauksen aloittamista, sillä en ole ollut tyytyväinen siihen miltä se maalaus on näyttänyt. Olen yrittänyt tehdä kuvamanipulaatioita siitä maalauksesta ja testata kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta oli vaikea päättää mihin suuntaan sitä lähtisi viemään. Lopulta päädyin tähän ratkaisuun:


Ensin lisäsin pari riikunkukon sulkaa Heran kasvojen vierelle, mutta tein sitten niistä kehän Heran pään ympärille. Heralla on siis jonkinlainen antiikin aikainen kruunu päässä (tuo kellertävä kehä), ja en vielä tiedä mitä sen kanssa teen. Ehkä jätän sen, mutta teen siitä ensin vähän enemmän kruunumaisen näköisen. Teki taas mieli maalata sädekehä kruunun tilalle, mutta katson miten tuo tuosta lähtee etenemään. Tein myös muutamia oksia kuvan alaosaankin, vaikken ensin niin aikonut tehdä. Katsoin vain että se alaosa näyttää häiritsevän tyhjältä verrattuna yläosaan ja siellä olevaan oksastoon. Maalaus on kaikesta huolimatta loppusuoralla.


Tätä "Pan"-maalausta en ehtinyt työstämään kuin vähän. Lisäsin vihreisiin omenoihin väriä samoin miehen seppeleeseen ja sarviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti