tiistai 28. helmikuuta 2012

Nokturnaalinen Artemis-maalaus osa 7:

Maalaus on jo siinä vaiheessa että signeerasin sen. Punaisissa tyynyissä on tosin vielä muutamia pieniä maalattavia kohtia, samoin tuossa alareunan punaisessa kankaassakin.
Muuten työ on muutamaa pikkujuttua lukuunottamatta valmis. Saan sen varmaan ennen lomaa valmiiksi. Joidenkin kohtien täytyisi antaa kuivua kuitenkin ensin.

Vähän sävytin päällimmäisen säären ihoa, jotta se ei olisi niin eri sävyä kuin muu vartalo. Lähinnä valossa olevat kohdat. Maalailin tuohon alla olevaan vihertävään kankaaseen varjoja ja vaihdoin punaisten tyynyjen koristeiden väriä. Pyöristin myös kuutamoa hieman. En tosin tiedä uskallanko enää enempää pyöristää sitä. Ehkä se on suurin piirtein tarpeeksi pyöreä. Käytin maalarinteippi-rullaa apuna saadakseni siitä pyöreän, mutta koska maalaaminen oli niin tarkkaa, tahdoin aina vetäistä maalia liian paljon tai käsi ei muutenkaan ollut tarpeeksi vakaa onnistuakseni siinä. Joten ehkä mielummin annan sen kuutamon olla noin.

Maalauksen värimaailma olisi ehkä voinut olla toisenlainen, mutta ainakaan omaan silmään nämä valitsemani värit eivät riitele keskenään, että ehkä tässä on kuitenkin jonkinlainen tasapaino olemassa. Kankaat olisin myös voinut värjätät toisin. En tiedä miten, mutta jokin muu värimaailma olisi ehkä ollut parempi.
Myöskään en ole tyytyväinen tuon naisen anatomiaan, mutta koska en käyttänyt alusta loppuun saakka mallia, niin voin vain syyttää tässä itseäni.
Jos olisin saanut edes kasvoista kauniimmat tai tarkemmin - ihmismäiset, niin vartalon muodot olisivat olleet toissijainen juttu. Mutta kasvojen maalaaminen oli todella hankalaa, enkä sitten onnistunut siinä. Jälleen kerran minun olisi pitänyt käyttää mallia.

Seuraavassa maalauksessa yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja seurata tarkemmin mallia, jotta saisin vähän enemmän realismia mukaan. Ei realismilla nyt välttämättä ole niin suurta merkitystä töissäni, mutta kunhan sieltä tulisi esille ihmismäiset piirteet, niin se olisi hyvä.

Ja epäilen että tämän maalauksen kiilapuut ovat hieman vääntyneet, joten laitoin reunoihin painot. Muissa isommissa maalauksissa on niin paksut kiilapuut, että ne pysyvät paremmassa kunnossa.

*

Sain puupuolelta nyt tukipuun noihin käyttämättömiin kiilapuihin, ja enää ne pitäisi vain kiinnittää, mutten tiedä miten enkä tiedä onko koululla jo valmiiksi jotain millä ne saa kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti