keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Nokturnaalinen Artemis - maalaus osa 5:

Korjasin naisen toista silmää ja hioin vähän kuvioita kankaissa.

Taivas on kuivunut ja jättänyt taas epätasaisen pinnan, joten päätin, että siinä nyt saa olla kuutamoa ympäröiviä rinkuloita tasaisen sinisen sijasta. Se ei minua haittaa, vaikkei se ole realistinen, mutta sen ei ole tarkoitus ollakaan aivan 100% realismia - kuten se varmasti näkyykin. Kuutamokin on tottakai luonnottoman iso oikeaan kuuhun verrattuna, mutta se on joka tapauksessa tarkoituksellista. Toivottavasti kuu on nyt vaan sen verran alempana, ettei se jää "kehysten alle", vaikka tuskin työ koskaan kehyksiä saa, mutta näin harjoituksen nimissä olisi hyvä, jos se olisi oikealla paikalla.

Toinen punainen tyyny kuivui ja näyttää nyt samalta kuin muutkin tyynyt. Samaisen tyynyn alempi sininen "raita" on kuitenkin vielä vähän huonon näköinen.


Toista nänniä täytyi maalata vähän alemmas.
Toiseen kämmeneen on nyt maalattu yksityiskohtia, rystyset ym.
Kyljessä on pieni kohta jota täytyisi maalata.
Samoin toisen kämmenen alta täytyy katsoa ihon varjostusta.
Tein toiselle puolelle taivasta vähän voimakkaamman väristä puunlehvästöä, kun toisellakin puolella se näkyy paremmin.




Jos tässä ei muuta ilmene, niin maalaus on ehkä sitten valmis.

Ja vielä huomautuksena värivalinnasta: oranssinpunainen väri oli tietoinen valinta. Se liittyy sekä maalauksen aiheeseen että siihen, ettei karmiininpunainen nyt puhuttele, jotta olisin halunnut lähteä taas sille tielle. En yleensä välitä oranssinpunaisesta, mutta tässä työssä sillä kirkkaalla tulen kaltaisella värillä on oma merkitys. 






*

Ja yön yli painon alla olleet kiilapuut ovat ehkä suoristuneet hieman.

Oletan että puu ei ole tasaisen leveää joka tapauksessa, joten mittaan nyt vain sen tukipuun keskikohdan , ja otan yhteyttä puupuolen Jormaan, jos saisin aloitettua tässä uuden työn työstämistä, kunhan kaikki näyttelyyn tulevat maalaukset ovat valmiita ja saaneet siunauksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti