Olen ajatellut tekeväni n.70-80cm korkean ja 110-120cm leveän maalauksen jossa on luultavasti Troijan sodan sotilaita, eli kreikkalaisia ja troijalaisia, taistelemassa. Ensin ajattelin että tämä päässäni pyörinyt kuva sotilaista taistelemassa olisi ollut kreikkalaiset vastaan persialaiset, mutta koska muissa maalauksissani on kreikkalaisia jumalia ja jumalattaria, niin puolfiktiivinen sota-maalaus vaikutti sopivan paremmin. Ja siltä varalta ettei lukija tiedä Troijan sodasta, niin selitän että puolfiktiivisellä tarkoitan sitä mytologista Troijan sotaa, jossa taisteltiin Troijaan kaapatusta fiktiivisestä kreikkalaisnaisesta nimeltä Helena, ja jossa oli vahvasti mukana kreikkalaiset jumalat, mutta varsinaisesta Troijan sodasta ei siis tiedetä paljoakaan, vaikka siitä on siis todisteita olemassa. Tuo kyseinen mytologinen tarina on vähän pitempi selostettava, mutta voin sen lyhyestikin kirjoittaa tänne jossain vaiheessa.
Olen jo tehnyt toisen pikaisen väri/sommittelu-kokeilun paperille, joten minulla on jälleen hieman parempi mielikuva siitä mitä aion tehdä, mutta teen vielä pari kokeilua lisää, ja nyt vähän edustavampia kuvituksia, joita voin sitten tännekin laittaa. Mutta tuon kokeiluversion aikana aloin epäilemään, olisiko se lopullinen maalaus sittenkään ihan sellainen kuin mitä haluaisin, tai ainakin rupesin epäröimään koko työn kanssa, joten siksi päätin etten tee siitä maalauksesta ihan niin isoa kuin ensin ajattelin. Aluksi ajattelin tekeväni suunnilleen n. 100cmx140cm kokoisen maalauksen tuosta kyseisestä aiheesta, mutta jos en pidäkään siitä miltä se näyttää, niin sen maalauksen tekeminen loppuun voisi käydä liian raskaaksi ja rasittavaksi. En kuitenkaan ihan vielä lyö lukkoon tuota päätöstä pienemmästä maalauksesta. Vesiväri-versiot kyseisestä työstä varmaankin antavat paremman kuvan siitä että miltä se työ näyttäisi ja osaisin sitten päättää sen työn koon.
Olen nyt miettinyt tekeväni loppuun pari pienempää ja yhden isomman maalauksen, jotka ajattelin liittää opinnäytetyö-näyttelyyn, mikäli saan ne valmiiksi. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että saattaisin saada nuo maalaukset valmiiksi. Kaksi pienempää on jo melkein loppusuoralla ja isommassa maalauksessakin on jo useampi värikerros, ettei siinäkään välttämättä menisi pitkään. Joten jos saan nuo kolme ja opinnäytetyö-maalauksen valmiiksi sekä Athena-maalauksen viimeisteltyä loppuun, niin minulla olisi vielä yksi iso ja vanha maalauspohja (: jonkun vanhan oppilaan hylkäämä pohja), johon suunnittelin ensin palava Rooma-maalausta, mutta koska halusin sen kyseisen maalauksen olevan pitempi, niin voisin tehdä siihen olemassa olevaan maalauspohjaan vielä yhden maalauksen opinnäytetyö-näyttelyä varten, mikäli ehdin ja mikäli se käy opettajille. Ainakin kun kävin Ahjon Koksi-salia katsomassa, niin se olisi ehkä paras Ahjon tiloista, mutta se jäisi silti liian suureksi tilaksi, eli haluaisin sinne enemmän töitä esille. Ja veikkaan että jos en pidä näyttelyä Ahjossa, vaan vaikkapa Harhassa, niin sinnekin jäisi liikaa tyhjää tilaa. Mielummin laittaisin jonkin näyttelytilan täyteen töitä kuin että siellä olisi hyvin vähän mitään töitä esillä ja enemmän valkoista seinää. Varsinkin jos ei tule yhteisnäyttelyä Ahjoon, niin mahdollisista näyttelyssä kävijöistä voisi tuntua aika turhalta reissulta käydä katsomassa vain muutama työ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti